Kesän tokan treenirupeaman kohokohta oli sitten UCA:n (Universal Cheerleading Association) pitämä College Summer Camp, jossa oli paljon muitakin yliopisto joukkueita ja tanssijoukkueita JA maskotteja treenaamassa meijän lisäksi. Tällä kertää meijän joukkueen aikataulu oli sellanen, että ensin meillä oli treenit kaks kertaa päivässä ma, ti ja ke ja sitten torstai aamuna lähettiin bussilla kohti Milwaukeeta, jossa se leri oli. Se bussi matka oli joku kahdeksan tuntia sellasella super mageella vaaleensinisellä UK bussilla (heh, tietenkin) ja torstaille ei ollu mitään muita suunnitelmia kun mennä vaan syömään yhdessä ja sitten nukkumaan! Perjantaina meillä oli hengailu päivä, sillä leiri oli vaan la-ti, ja sitten tiistai aamupäivän jälkeen sitten lähetiin Kentuckyyn päin bussilla ja sieltä sitte kukin omille tahoilleensa.
Kesäleiriä edeltävissä treeneissä käytiin vaan vielä lisää perusasioita läpi, juostiin lenkkejä ja sitten hengattiin muuten vaan vapaa ajalla jengiläisten kanssa altaalla tai jonkun kotona. Yks ylivoimasesti mahtavin asia ajassa ennen kesäleirii oli, kun me saatiin meijä tän kauden vaatteet ja uniformut!! Mä sain yhteensä seittemän treeni T-paitaa ja sitten kolme sellasta UK cheerleading kauluspaitaa eri väreissä ja sitten saatiin neljät shortsit, neljät urheilutopit, kengät, tuulipuku, kolitsi, matkalaukku ja reppu, kaks uniformuu, lettinauhat ja sitten ehkä mahtavimmat oli neljä parii valkosii sukkii ;) heh, tääl on sellanen semi old school lähestymistapa kun me käytetään sellasia kunnon nilkkasukkia jotka vedetää ylös ja just leirillä piti aina olla hiukset puoliponnarilla, kiharalla je PUNASTA (niinkun siis joo, Super punasta) huulipunaa! J ja kaikille annetaan kaks kertaa vuodessa kengät, koska meijän pitää pitää niken kenkiä kun ne on meijän koko koulun athletics osaston sponsorit. Mutta joo, se oli kieltämättä tosi siippaa kun saatiin ne vaatteet!!! Niitä näkyy nyt varmaan näissä mun kuvissa ni voi nähä. Mut se on kyllä ihan hyvä että ne anto meille vaatteita, sillä me ei saada treeneissä käyttää mitään muuta kun UK vaatteita tai sitten sellasia paitoja, jossa ei lue mitään ja mieluuten sillonkin ei mitään punasia tai muuta, kun nää värit on sininen ja valkonen ja sitten on mustia ja harmaita meillä myös!:ja se on sen takii kun meijän treenit on aina avoimet ja sinne voi tulla kattoo ja sinne tulee aina välillä ihmisii vaan kattelee ni pitää olla yhtenäinen image joka annetaan eikä sillee että toi on tosta joukkueesta tullu ja toi on tosta... ja joo J
Mutta.... sitten siit lähettiin leirille ja leirillä oli joka päivälle dresscode jotta kaikilla olis sitten samat vaatteet ja näytettäis hyviltä. Eka mä ihmettelin et ok, leiri ku leiri että eiks toi oo vähän yli vetämistä, mutta loppupeleissä siis se koko leiri näytti JUST sellaselta leffalta et joukkueet kulkee jossain ulkona auringon paisteessa ja jokaisella on samat vaatteet tai useilla oli uniformut päällä ja se oli ihan sairasta!!! :D:D
Perjantaina kun meillä oli vapaa päivä ni oli silti aikanen herätys ja mentiin vesipuistoon hengaa! Sen jälkeen me mentiin hengaa sitten yhen meijan jengiläisen isän kotiin joka asu siellä Milwaukeessa ja siel oli sellanen 'cook-out' et siel oli ihan sikana kaikkee hyvää ruokaa ja jälkiruokaa ja sitten vaan syötiin siellä ihan sika hienolla pihalla jossa oli joku suihkulähde ja se näytti sellaselta nätilta pikku kartanolta!! sitte siel oli kaikkii peleja jota pelattiin kuten petangia ja sulkista ja lentopalloo ja jotain muitakin pelejä joiden nimii en ees tiedä :D Tai sitten vaan istuttiin je hengattiin ja nautittiin olosta!! Se oli kyllä tosi mahtavaa ja mä en edelleenkään ymmärrä että miten joku ottaa vaan koko joukkuees kotiinsa ja tarjoo niille jonkun mega barbeque päivällisen, meinaan siel oli MITÄ VAAN: hampurilaisia, BBQ porkkia, hodareita, salaatteja, leipää, pastasalaattia, kanafileitä, ja kaikkee muuta ! Hulluu ja mahtavaa kyllä :D
Mutta jos nyt pääsisin itse aiheeseen: LEIRI:
SIIS se oli jotain ihan USKOMATONTA kyllä!!! siis niinkun, IHAN epä realistista ja ihanniinkun olis cheerleading leffassa!! Leiri alko lauantaina yheltä, ja se oli siis milwaukeen yliopistolla ja me nukuttiin siellä yliopiston asuntolassa... Aluks oli joku leirin alotus ja me lähettiin sitten kävelemään sinne leirin alkuun ja yhella meijän jengiläisellä oli sellanen iso mankka johon se pisti musaa kun me käveltiin ja soitti sellasta räppilauluu jonka ne oli tehny perjataina nimeltään 'wildcat step' joka on ihan sika hauska ja hyva :D (wildcat on siis meijän maskotti) ja on meijän teemalaulu nyt *K-E-N-T-U-C-K-Y, blue and white thats what we live by..... Sitte siis siellä leirillä oli joku 5 miljoonaa joukkuetta! Eeka me hengattiin sellasen salin ulkopuolella jossa se leirin alotus juttu oli ja siin oli sellanen tanssi ympyrä jossa kaikki teki jotain hullui mooveja mut sitte kun sen salin ovet avattiin ni kaikki ryntäs sisään ja leiri alotettiin sillee et oli staff show jossa staff teki sellasen ohjelman ja sitte ne esiteltiin ja oli musiikkia ja sellasii rantapalloja heiteltiin yleisössa ja se oli sellanen hullu bilefiilis!! ja se oli just sellanen bring it on leiri alotus mut vaan ISOMPI ku se joku tyyppi selittaa siinä alussa et mitä tääl tehään ja plaplapalaaa...
Siellä oli staffa jotka sitten opetti meitä ni tosi paljon, joku nelkyt ainakin! Ja aika paljon sellasia ihmisiä jota olin oikeestaan aikasemmin nähnykkin, kun siellä oli ne molemmat jotka esiintyy nyt ruotsissa, se delaware poika ja ucf tyttö, sitte staffiin kuulu kaks poikaa mun joukkueesta ja drew jonka kaa mä valmensin saksassa... sitte oli mitch (mr. tuck check) ja se katie jotka oli sloveniassa ja sitte se iso kaveri, joka on usein ollu kaikkialla ja oli suomessakin katto icu karsintoja ja oisko tyyliin ollu kouluttaa tuomareita? siis joka kyllä oli enemmän hallinto puolella ;) heh, Mut siis joo.. tosi paljon tuttuja =). ja se delaware tyyppi tuli niinku sanoo mulle että ’moi muistatko mua, me nähtiin ruotsissa! ’ hhaha, se oli kyllä tosi huvittavaa kumminki et se oli noin päin, tietty nyt MÄ sen musitan :D:D :D ja joku uca midwest johtaja myös moikkas mua kun me ilmeisesti tavattiin ruotsissa myös, vaikka mä luulin sillon kyl et se oli yks saksalainen tyyppi....hih.
No joooo jatketaan... siellä leirillä tehtiin kaikkee erilaista: stuntclass, cheer tunti, leikittiin leikkejä ja opittiin heittoja ja pyramidejä sekä tansseja ja treenattiin ulkona auringon paisteessa! Periaatteessa siellä leirillä me ei niin kumminkaan keskitytty uusien taitojen opetteluun vieläkään, vaan siellä opetettiin tulevan kauden materiaaleja, kuten fight song, jota aiotaan käyttää jokaisessa matsissa ja sitten opittiin sidelinejä (chantteja) joita käytetään myös paljon inspiraationa kun tehään huutoja matseihi ja sitten tehtiin tansseja ja sitten treenattiin noita juttuja sunnuntaina oleviin ’kilpailuihin’- heh, JOO, leiri, kilpailu, nojoo D:D:D Muuta suurimmaksi osaksi meijän joukkueelle ja siniselle joukkueelle tää leiri ei ollu niinkun raskasta treenaamista ja uusien juttujen oppimista vaikka tietenkin tuli muutamaa uuttakin juttua opittua stunteissa ja pyramideissa (flikki ylös parei stuntissa ja sitten puolvoltti puolkierteellä ylös 2-2-1:seen tai iso-aahan tai big-aahan, muten kukakin haluaa kutsua), mutta enemmänkin yks tärkeimmistä tavotteista oli hengata joukkueena ja tutustua toisiimme: TEAM BONDING :D Leirin vikana päivänä olleessa kilpailussa sitten siis kisattiin fight songin kanssa, ja huuto jossa oli pyrtsi sarja ja sitten sideline jossa oli sitten liikkeitä ja stuntteja. Se oli tosi tärkeetä niiinkuN TOSI tärkeeätä kyllä että meillä menis ne hyvin ne kisat ja niinkun esim sunnuntaina alotettiin cheerleading päivä kello puol ysi (jollon oltiin jo kiharrettu hiukset ja muut) ja leiri-päivän loputtua mentiin vielä treenailemaan ja hiomaan niitä huutoja ja näitä silleen et esim. sunnuntaina just tuli sellanen 12 tuntii tehtyy kun kopetettiin vasta puol kymmeneltä ja mentiin jätksille J Sitte siis tiistai aamuna kilpailtiin kaikessa mitä oltiin opittu ja tavotteena oli siis anntaa hyvä kuva meidän cheerleading programmista. Meijän white joukkue oikeestaan voitti jopa sinisen fight songissa kun meijän joukkue oli tiukemp :D Ja muuten sitten blue joukkue voitti kaiken ja me oltiin kaikessa muussa kakkosia, paitsi huudossa jossa oltiin kolmonen. J Että ihan hyvin se meni. esim muista joukkueita jota voi tiettää ois esim morehead joka oli siellä leirillÄ!
Mutta nojoo, se oli kyllä aika uskomaton kokemus. Ja yks ilta mentiin lake michinganille ottaa valokuvia ja oltiin leikkimielisiä kilpailuita ja oli esim sellanen kilpailu että joukkuee poikien piti pitää joukkueen isointa poikaa ilmassa stuntissa niin pitkään ku jakso: heh, me voitettiin ja se poika heitettiin sieltä vielä kierteellä alas!! :D Ehkä hassuin juttu tän koko cheerleading jutun ulkopuolella oli se, että KOKOajan meille syötettiin roskaruokaa: niinkun aina lounaalla me mentiin syömään jonnekki mäkkiin tai wendyssiin tai subwayhin tai jonnekki sellaseen paikkaa.. mut sit taas magee juttu on myös että meijän ei pitäny maksaa mistään :D saatiin vaan ottaa ja tilata ja T.Lynn tuli lopuks ja makso. UU, ja yks jännä juttu on esim että kun mennään syömään, ni tytöt pääsee aina eka. Pojat odottaa. Tytöt ei myöskään kanna mitään vesi tynnyreitä, mattoja tai tällasia, vaan ne on poikien responsibility. Sinänsä kelpaa olla tyttö tässä joukkueessa ;)
JA SITTEN MÄ NÄIN RAIKUN!!! haha, herranjumala se oli huvittavaa! (Raikku aka ryan salsgiver, joka oli mun eka jenkkivalkku ikinä vuonna 20002!) Ja se tuli sanoo että moi ja mä en eka kyllä tunnistanu sitä ollenkaan! Olin ihan pihalla! Sitten mä tunnistin sen ja olin ihan silleen et whaat, ei voi olla totta!! hehe, kuinka mahtavaa. ja se sano että se oli puhunu jomon kaa ja kuullu et oon siinä joukkueessa ja tuli onnittelee ja sano että sovin hyvin joukkoon ja se muistaa että mä olin kuulemma sanonu sille sillon joskus 2002 tai 2003 kun se tuli uudestaan käymään että mä haluun mennä jenkkeihin tekee cheerleadingiä! Ja se oli innoissaan et mä olin sitten vaan oikeesti tehny niin :D Oli aika jännä kyllä kuulla siltä jotain tollasta!
Ja mä olin kyllä niin se ’girl from finland’ tolla leirillä ja se oli kuulemma hauskaa kun mulla oli jonkinlainen aksentti ja sitten kun se leiri alko ni kahen piti aina mennä edustaa kouluu sen koko leirin eteen ja sanoo jotain juttuja ni ne sitten viimetipassa oli sillee et mun pitää mennä ja sanoo vaan jotain randomii suomeks... joten, sitten aika nopeesti se koko mega leiri ties että mä oon suomesta :p heh, oh well. Oli kyllä kivaa!! Ja sitten tultiin kotiin kentuckyyn päin kisojen jälkeen tiistaina ja mä lähin vielä keskiviikko aamuna kymmeneks päiväks kotiin päin pakkaamaan lisää kamoja mukaan ja viimeistelemään kaikki asiat ja JAANAN POLTTAREIHIN ;) hih :D